torstai 18. kesäkuuta 2015

Uusi hevonen ja treeni päivä 17.6

Tervehdys pitkästä aikaa. Nyt on tullut taas kunnolla ratsasteltua niin ajattelimpa tehdä postauksen, kun on kerran materiaaliakin, Toivottavasti tästä postauksesta ei nyt tuu kamalan sekava, kello on yks yöllä ja mä kirjotan blogiin.



Mutta tiistaina kävin keskustassa hakemassa KitKatponilta uuden hevosen, Pikin. Vaihdettii pari sanaa, maksoin hepan ja lähdin takaisin kotiin, Kotona Piki täyttöön ja keppi kiinni, tein sille vielä mukaan turparemmittömät suitsetkin, Sitten, pääsin varsinaisesti testaamaan hevosta. Piki meni yllättävän hyvin, lukuisia kieltoja, pystyynnousuja ja pukkeja lukuunottamatta, Johtuiko se kenties uudesta henkilöstä selässä, uudesta ympäristöstä vai vilkkaasta tiestä joka kulki koko ajan kuulomatkan päässä, sitä en tiedä. Piki osoitti osaavuutta korkeimmilla  esteillä, ja tiistain korkein esteemme olikin 80cm. Ei kamalan korkea, mutta ihan hyvä suoritus ainakin omasta mielestä.


Video mun ja Pikin ekasta ratsastuskerrasta. Kuten voi huomata, Piki nyt hyppi ja pomppi mikä pääsee, mutta välillä kulkee niin nätisti ja kauniisti. Piki osoitti myös hyvää osaamista koulu puolessa laukan kanssa. Ajattelin vähän tätä heppaa edistää niin että voisi tullakkin korkeimpien esteiden kisaratsu, mutta taitaapi pahasti olla niin että ihan harrasteratsuksi jää, koska kuitenkin jo kisaavien kisaratsujen kilpailuttaminen vie tarpeeksi aikaa.




Nyt keskiviikkona meillä oli Avalonshorses ja KhtMerililja täällä treenailemassa. Ensin mentiin esteitä ja harjoiteltiin laukanvaihtoja esteillä. Sitten mentiin korkeutta ja vaihdettiin kouluun. Hyppäsin aluksi pienempiä esteitä Tikrulla ja korkeimmissa vaihdoin Pikiin. Tikru meni ihan hyvin, tosin oikeassa laukassa laukanvaihto esteellä oli jotenkin ylitsepääsemättömän vaikeaa. Piki oli paljon rauhallisempi, ja pääsin sen kanssa 85cm, joka ei ole kovin paljon viimekertaiseen mutta onhan sekin jotain.




Tikrun kanssa tyyli harjoittelua. Tikrulla ja mulla onkin sitten kisat 29.6 ja leiri 22-25.6. Kisoihin meen Tikrulla kisaamaan tyyliluokassa ja aijon treenata sitä pääosin Tikrun kanssa leirillä ja tietenkin myös korkeutta. Tikrua yritän nyt näin aluksi harjoittaa esteisiin tyylin puoleen, ja kun tyylillä hyppääminen sujuu, lähden korottamaan esteitä niin että päästään tyylillä mahdollisimman korkeita.



Pikillä hyppäsin pääosin korkeampia esteitä ja panostin nopeuteen. Tosin välillä se opeuskaan ei riittänyt, kun meinattiin mennä esteen ali toiselle puolelle,












Tuollaista Korralla :) Korralla oli ihan kiva mennä koulua, ja ajatteli että Korraa voisi panostaa enemmänkin koulun puolelle. Luultavasti Korrakin tulee lerille mukaan.



Lopuksi kuvattiin 'caprioleja' jotka ainakin mun osalta meni aika pyllylleen. Ja sitten otettiin parit ninjapukki kuvat joissa hypittiin ja pompittiin ja potkittiin ilmaa.

Tänään olisi pitänyt tulla isompi porukka treenaamaan mutta sää iksi päin naamaa ja koko juttu peruttiin, niin tämän päivän ajattelin käyttää ihan siihen että mietin mitä otan leirille ja teen Korralle vielä sen puuttuvia varusteita että saa leirille mukaan. Juhannuksen vietän isovanhempieni mökillä (samassa kaupungissa eli tulen aina yöksi kotiin) muitten sukulaisteni ja tuttujeni kanssa. Sinnekkin tulossa heppa mukaan, kun sitä jo viimevuonna minulle toivottiin mukaan. Siellä työstän Ukkini kanssa hevosille karsinoita, luultavasti uitan sen hevosen joka nyt tuleekaan mukaan ja ylipäätään ratsastelen. Ja tietenkin suunittelen omaa leiriäni joka pidettäisiin siellä mökillä. Sieltäki olisi luvassa iso kuvapostaus.